Maanantai 25.5.

Ensimmäisellä tunnilla koulun langaton verkko ei toiminut juuri lainkaan, joten oppilaat tekivät biologian tehtäviä kappaleesta 46 alkaen tai laskivat matematiikkaa kahden tai kolmen tunnin ajan. Osallistuimme yhteislauluharjoituksiin. Lisäksi oppilaat äänestivät torstain ohjelman, joka löytyy alla olevasta kalenterista.

Liikuntatuntien alkuun teimme neliöharjoitusta, jossa vuoroin hölkkäsimme ja vuoroin loikimme tai teimme hyppyjä. Aloimme polttopallon kaltaista syöttöpalloa jalkapallolla. Tunnin lopuksi oppilaat saivat valita viimeiseksi leikiksi lipunryöstön, joka yltyi liiankin vauhdikkaaksi.

Kotitehtävät:

MA/BG Jokainen sai oman kotitehtävän.

Huomenna tiistaina opettaja on pois koulusta. Näemme taas keskiviikkona. Tässä on tulevien päivien ohjelma.

Keskiviikko 27.5.

klo 8-10 matematiikkaa, biologiaa ja japanilaisia ristikoita

klo 10-11 yhteislauluharjoitus

klo 11-13 kevätseurannan tekemistä

Torstai 28.5.

Torstaina kaikilla on koulua kello 8-12. Torstaina on oppilaiden toivepäivä. Oppilaat äänestivät, mitä he haluavat tehdä.

klo 8-9 askartelua ja lautapelejä

klo 9-11 elokuva ja nyyttärit

klo 11-12 yhteislauluharjoitus

Jokainen voi ottaa kohtuullisen pienen määrän herkkuja ja pienen juoman kouluun. Myös omia lautapelejä saa tuoda.

Perjantai 29.5.

Perjantaina on siivouspäivä. Kaikilla on koulua kello 8-12. Siivoamme luokan lisäksi liikuntavälinevarastot.

Lauantai 30.5.

Keväjuhla alkaa koulussa klo 8.15.

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

opettajajohannam

Olen luokanopettaja (KM) sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja (FM).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s